Vähiin käy ennen kuin loppuu

Nyt on tässä viime päivinä ruvennu miettimään tätä kulunutta 3 kuukautta ja ennen on tuntunu siltä et mä haluan täältä äkkiä pois, mut tänään kun monta tuntia jälleen yksin koneella ollessa ja opparia kirjottaessa alko tuntumaan pientä ahistusta rinnassa. Ja illalla kun läksin lenkille niin ulos astuessa mää tajusin sen että mullahan on täällä jälellä enää reilusti alle 2 viikkoa. Vaikka tasan tarkkaan olen koko tämän 3 kuukauden ajan laskemu jäljellä olevia päiviä. Siinä vaiheessa meinas päästä jälleen kerran itku, samoin kun rannassa aaltojen pauhua kuunnellessa. Vaikka mää täällä oon koko ajan suunnilleen valittanu sitä että haluan jo kotiin ja tää homma on ihan pyllystä. Mutta siitä huolimatta mä itseltä tiedostamattani olen koko reissun ajan nauttinu ja luonu ittelleni omaa arkea täysin vieraaseen maahan. Ja siksipä se ahdistaa ja hiukan nyt jo surettaakin, et mun pitää kohta luopua siitä elämästä minkä mä tänne oon rakentanu. Luovuttava on myös päivärytmistä mitä oon 3 kuukautta täällä eläny, säästä mistä oon nauttinu täysin siemauksin ja itsensä voittamisen tunteesta ulkomailla. Mä en vaan kerta kaikkia halua luopua noista asioista! Mutta vaihtoehtoja kun ei ole. Ja koskaan kun ei voi tietää mihin se maailma tulevaisuudessa kuljettaa.

Ja se kai kuuluu tähän pelin henkeen että alussa ahdistaa ja pelottaa olla täällä. Välissä nauttii ja ahistuu elämästä ulkomailla. Mutta lopussa se taas ahdistaa ja surettaa lähteä pois täältä. Vaikka kuinka sitä ajattelisi että Suomi on se paras paikka elää, asua ja opiskella...
Tätä lopun ahdistusta on vaikea sanoin edes kuvata. Voisi verrata sitä ehkä siihen kun sun täytyy hyvästellä joku ihminen etkä tiedä tapaatteko te koskaan enää..

Mutta nyt tämän loppu ajan aion nauttia elämästä täällä, tehdä asioita mistä nautin, kuunnella meren kohinaa, käydä lenkillä ilman suurta vaatekerrosta, nukkua kunnolla sekä valmistautua kotiin paluuseen..

Mitään en tämän kolmen kuukauden ajalta vahtaisi pois saatikka kadu päätöstä lähteä tänne. Vaikka harjoittelupaikassa ei ole hirveästi uutta päässyt oppimaankaan, mutta tämä on ollu suuri tutkimusretki eri toten omaan itseen. 3 kuukauden aikana olen oppinut tietämään ja tuntemaan itseäni entistä paremmin. Ja koen tämän yksin olemisen vieraassa maassa ja kulttuurissa kasvattaneen minua henkisesti todella paljon. Tämän jälkeen en pelkää yksin olemista tai sitä että kuinka selviän asioista. Voisipa melkein todeta, että tällaisesta pienestä ja arasta maalaistytöstä on kasvanut vahva, rohkea ja itseensä luottava nuori nainen!

Mikäli joku nyt harkitsee lähtevänsä ulkomaille vaihtoon tai muuten vain muuttoa ulkomaille niin suosittelen tarttumaan tilaisuuteen. Ja voin rehellisesti suositella teitä lähtemään yksin mikäli se on mahdollista. Se jos mikä antaa erilailla näkemystä, oppia, kokemusta ja rohkeutta! :) Jos minäkin selvisin niin miksi sinäkin et selviäisi?! Kaverin kanssakin toki reissuun voi lähteä, mutta tällainen reissu helposti voi koetella ystävyyttä. Ja täällä jos missä riiteleminen js välirikko tuntuu entistä pahemmalta. Tietenkin todellinen ystävyys kestää mitä vain! :)

Onnellisena voin viimein käydä nukkumaan! :)

Pitäkään huolta itsestänne ja haastakaa itsenne päivittäin kokeilemaan jotakin uutta. Sillä se avaa täysin uusia ovia elämään! :)

<3 Terhi