Voi että, mää kuvittelin 21.9 että mä en täällä tasan tarkkaan ole sitä 3 kuukautta mitä pitäis. Edelleen mää silti olen täällä ja päiviä on jäljellä enää pikkusta reilu 30! :) Vielä en voi sanoa että on voittajan fiilis mut lyl mä oon vaan niin monesti tälläkin reissulla ylittäny itteni etten olis uskonu etukäteen :D Siinä vaiheessa voin vasta tuulettaa kun olen takaisin kotona lumen ja pakkasen keskellä, kissa ja koira kainalossa, villasukat jalassa ja ruisleipää kädessä. Pian sekin hetki koittaa!! :)

Täällä on elämä toistaiseksi mennyt ihan sovussa, ei olla äitin ja siskon kans osattu edes riidellä :) Mutta kyllä mä voin rehellisesti sanoa että tään 2 viikon jälkeen oon onnellinen kun saan olla jiukan aikaa yksin. Ihana on nähdä rakkaita ihmisiä, käydä kattelemassa erilaisia paikkoja ja tehhä asioita yhdessä. Mutta kun joka päivä täytyy yrittää jaksaa harjoittelupäivän jälkeen nauttia lomalaisten kans elämästä täällä :D Kun en mää haluu yksin täällä asunnollakaan nyt, sitä kerkeen tehä myöhemminki :D
Me ollaan nyt näiden lomalaisten kans tutustuttu ahkerasti Benalmadenan, Fuengirolan ja Malagan alueisiin. Kuntosalilla, Pilateksessa ja rannallakin ollaan keretty käymään :) Huomenna olis tarkotus lähteä käymään Gibraltarilla kattomassa apinoita :D

Suomalainen pulla maistuu niin taivaalliselle yli 2 kuukauden jälkeen! :)

Sinne se aurinko taas laskee mailleen.. :)

Mää tällä viikolla vaihdoin harkoittelupaikkaa 2. kerroksesta ensiavun tarkkailuosastolle ja oon ihan innoissani nyt! Ei näköjään oikeen oo mulle tehty tollane työ missä samat rutiinit toistuvat päivästä toiseen niin kuin tuolla 2. kerroksessa. Ensiavun tarkkailuosastolla (urgencias obcervacion) oon näinä muutamana päivänä päässy tekemään enemmän suunnilleen kun koko 8 viikon aikana tuolla 2. kerroksessa :D Potilaiden vaihtuvuus ja akuutimmat tilanteet saa mut olemaan tosi skarppina ja virkeenä koko työpäivän ajan. Ekasta päivästä lähtien oon päässu valmistamaan IV-lääkkeitä (suonensisäisiä), antamaan lääkkeitä, kanyloimaan, ottamaan verinäytteitä (ruiskun ja neulan avulla, kattomaan kipsausta ja toimimaan hiukan tulkkina suomalaisen potilaan ja lääkärin välillä (en sais kai ees virallisesti toimii ees tulkkina, mut onhan maan miestään autettava mäessä).
Täällä jos muuta en oo oppinu niin ainaki sen, että täällä ei oo niin väliä et tehäänkö asioita aseptisesti oikein vai ei. Mää nään aina punaista kun kanyylia laitettaessa pistopaikkaa hinkataan edes-takas samalla puhdistuslapulla, puhdistettuun alueeseen kosketaan sormin ennen pistämistä (osa käyttää hanskoja ja osa ei), katetroidessa alapesua ei tehdä kunnolla sekä käsissä käytetään koruja. Itse yrittää kuitenkin aina tehdä parhaansa vaikkei muut siitä niin välittäiskään.

Mut kyl mä kaipaan jo Suomeen, etenki kun kotona on jo paljon lunta! :) Ja selän kanssa on taas ollu ongelmia, kaipaisi välillä pehmeämpää alustaa missä kävellä. Mutta täällä sitä ei oikeastaan ole tarjolla muualla kun rannalla.. Täytyy yrittää kuitenki venytellä, tehhä kävelylenkkejä ja vahvistaa keskivartalon lihaksia kun muutakaan ei nyt voi. Onneksi kivut ei ole kokoaikaisia, mutta sitäkin inhottavampia kun kipu taas iskee!

Reilun viikon päästä olis lähtö Lontooseen, toivotaan ettei maailman kirjat käänny taas aivan sekaisin. Viime aikoina on tapahtunut liikaa kamalia ja surullisia asioita niin maailmalla kuin kotikulmillakin! :( Ei sitä pieni ihminen voi ymmärtää miksi kaikki kamaluudet pitääkin tapahtua.. Ei voi muuta kuin yrittää vaan myötä elää ja ymmärtää surun ja murheen keskellä! Yrittää vaan kovasti lähettää voimaa vaikeina aikoina! <3

Mutta nyt alkaa jo nukkumasa huudella mulle tuolta, joten pää tyynyyn ja unta pallloon. Aamulla Centro Finlandian -retki Gibraltarille starttaa klo 7.35 :D
Nauttikaa elämästä niin paljon kun vaan voitte! :) Sillä elämä on sitä ihmisen psrasta aikaa! :)

Lisää kuvateksti

<3 Väsynyt nuori kirahvi